Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Este- ja koulureeniä *puuh*

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Böö. Keskiviikko-iltana meillä oli estereenit. Ja taisi olla enemmän reeniä mulle ja marikalle kuin hevosille, hah ;D Valmentajamme Marjo ilmoitti ilokseen tämänkertaisen tunnin aiheen. Ilman jalustimia kevyessä istunnassa siirtymisiä ja kavaletteja. Ja kulma ihan MINUA varten! Olin otettu (justjoo). Noh, ei auta kun jalkkarit pois ja hommiin. Tehtiin siirtymisiä eka käynnin ja ravin välillä kevyessä istunnassa, sitten laukkaa, sitten puomia, ja sitten 2 kavalettia innarilla ympyrällä, edelleenkin ilman jalustimia. Sisäreidet ja vatsalihakset huusivat armoa, mutta jaksoin kunnialla loppuun, heh. Sitten saatiin ottaa jalustimet jalkaan ja ruvettiin hyppäämään. Ihan perus rataharjotusta. Ehkä enemmän kontrollia tällä kertaa harjoteltiin. Yksi "erikoisuus" oli että hypättii hieman erikosita innaria että oli 50cm pysty ja sen jälkeen 105cm okseri. Tuntui kyllä todella vaikealta istua selässä kun hyppy oli niin nopea ja ylöspäin innarin vaikutuksesta, joka tietysti olikin idea saada hevonen nopeammaksi ja hyppy ylöspäin. Heppa tuntui aika hyvältä ja tunti meni aika perushyvin :) Ei mitään katastrofeja mutta ei myöskään ahaa-elämyksiä.

Tänään oli sitten koulutunti. Tehtiin siirtymisiä, vastalaukkoja ja pohkeenväistöjä. Koin jonkunlaisen ahaa-elämyksen ravissa. Opin jotenkuten jo istumaan siellä, löysin ns. paikan satulassa missä on hyvä olla. Heppa rentoutui heti kun löysin sen "pisteen". Tietysti väliajoin irtosin satulasta ja Lore veti kiukut siitä, mutta asia korjaantui aina pohkeella ja puolipidätteillä. Tunti meni yllättävän hyvin ja rupesi jo tuntumaan että pystyn jo jotenkuten vaikuttamaan tähän hevoseen :D hehheh.

Sunnuntaina mennään Tuomarinkylään seura-kisoihin, kun missään ei ole alueskaboja lähellä. Hypätään 90cm & 100cm. Toivottavasti menee hyvin :) Huomenna luultavasti mennään maastoilemaan ja lauantaina kevyesti että poika jaksaa porskuttaa sitten dumin isolla ulkokentällä ;)

Adios Amigos!


Kuva on otettu 20.4, joten ei tänään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti